Luotu: 31.05.2017

Toimitimme Outi Leinoselle vauva-arkeen sopivat käytännölliset kalusteet

Outi Leinonen asuu Jyväskylässä vanhassa ruotsalaistalossa, jonka Ruotsi lahjoitti Suomelle sodan jälkeen. Talosta puuttuivat kylpyhuone ja vessa, ja lisäksi keittiö oli keskeneräinen. Leinonen tilasi Kalustetukulta kalusteet keittiöön ja kylpyhuoneeseen. Lopputulosta hän kuvailee valoisaksi ja avaraksi.

Outi Leinosella oli tarkka mielikuva haluamistaan kalusteista. Hän kävi Kalustetukun myymälässä ja esitteen antamisen sijasta hänelle varattiin aika suunnittelua varten.

– Jos minulle ei olisi varattu aikaa, se esite olisi varmaankin joutunut samaan pinoon muiden esitteiden kanssa. Ajan varaaminen oli ratkaiseva tekijä, Leinonen muistelee.

Leinonen sai oman suunnitelmansa tueksi Kalustetukulta neuvoja ja hyviä ideoita. Erityisen tyytyväinen Leinonen oli siihen, kuinka hyvin Kalustetukulla kuunneltiin hänen omia ideoitaan.

– Olen todella tyytyväinen ja siksi menin sinne aina uudestaan. Ensin laitettiin keittiö, sitten kylpyhuone ja viimeiseksi keksin, että tarvitsen makuuhuoneeseen uuden oven liukuovikaappiin, Outi Leinonen naurahtaa.

Kalustetukku_Leinonen-6-800

Helppokäyttöistä ja käytännöllistä

Kaikki kalusteet on suunniteltu käytön mukaan. Outi Leinonen asuu pienen Taika-vauvansa kanssa, joten helppokäyttöisyys on tärkeää.

– Keittiö ja kylpyhuone ovat käytännölliset ja niitä on helppo käyttää. Keittiössä on kiva kokata, kun kaikki on helposti saatavilla. Keittiön kaappien alla oleva valo oli Kalustetukun idea. Se on tosi hieno, Leinonen kertoo.

Kylpyhuoneen värimaailma arvelutti Leinosta.

– Pelkäsin, että sinne tulee liikaa harmaata, mutta siitä tulikin toimiva. Harmaan sävyt yhdistävät toisiaan, Outi Leinonen pohtii.

Kalustetukku_Leinonen-4-800

”Oli rentoa työskennellä heidän kanssaan”

Outi Leinonen asensi suurimman osan kalusteista itse. Yhden kaapin asentamiseen hän sai Kalustetukulta apua, koska seinä ei ollut suora.

– Liikkeeseen oli aina kiva mennä ja oli rentoa työskennellä heidän kanssaan, Leinonen kiittelee.

Leinonen suosittelee Kalustetukkua erittäin vahvasti. Erityisen tyytyväinen hän oli suunnitteluun sekä tuotteiden laatuun.

– Hintaluokankin puolesta suosittelen. Ei sitä hintaa kannata pelätä, Leinonen summaa.

Kalustetukku | Asiakaskokemuksia, Jyväskylä