”Mahdottoman hyvää yhteistyötä”

Jaa

Pentti Huisman on tehnyt uran rakennusurakoitsijana ja yrittäjänä erikoistuen huoneistojen sisäremontteihin. Hän on remontoinut monia asuntoja Jyväskylän alueella ja on jo useamman kerran tilannut kalusteita Charmialta (ent. Kalustetukku). Viimeisimmässä projektissaan hän teki 60-luvun kerrostalohuoneistoon uuden keittiön heidän kanssaan.

- Yhteystyö lähti liikkeelle aikoinaan siitä, kun Kalustetukulta löytyi juuri minun tarpeisiin sopiva pieni keittiö. Suunnittelija osasi silloin rakentaa pieneen tilaan toimivan ratkaisun.
Asiakassuhteemme on kestänyt jo yli kymmenen vuotta, jyväskyläläinen Huisman kertoo.

Vaajakoskella sijaitsevaan kaksioon tehtiin kokonaisvaltainen remontti, johon Huisman yhdessä Charmian suunnittelijan kanssa päivitti keittiön vastaamaan tämän päivän tarpeita. Tarkoituksena oli saada kevyt ja avara tunnelma keittiöön.

- Olen kyllä kilpailuttanut muitakin yrityksiä, mutta hinta ja laatu ovat kohdanneet Charmian kohdalla ja näin olen päätynyt sinne yhä uudestaan.

Paikallisuus on tehnyt asioinnin helpoksi

Charmian paikallisuus on osoittautunut käteväksi Pentille. Hän on saanut Charmialta 2–3 viikkoa varastointitilaa remonttien ajaksi ja hän on käynyt itse hakemassa osatoimituksena kalusteita keittiöihin. Järjestely on kätevä kaupungeissa, joissa tehdään remontteja pienissä asunnoissa, joissa tilaa kalusteiden säilyttämiselle ei juuri ole.

- Tuotteet ovat helposti saatavilla ja pienet muutokset on pystytty toimittamaan nopeasti. Lisäksi kaikki toimitukset ovat tulleet päivälleen sovittuun aikaan, hän lisää.

Asiantuntijuus ja palvelualttius saavat kiitosta

Pentti on ollut erittäin tyytyväinen Charmian hintaan, mutta myös palvelualttiuteen ja hyvään yhteistyöhön, joka heidän välilleen on vuosien varrella syntynyt.

- Suosittelen pyytämään tarjousta heiltä, se tulee varmasti positiivisena yllätyksenä, Pentti kertoo.

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
Valitse lähin myymäläsi*
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.