Charmia mukana jo kolmannen asunnon kalusteiden hankinnassa

Jaa

 

Jonne Halttunen on jyväskyläläinen hydrauliikka-alan yrittäjä ja rallikartturi. Hän on rakennuttanut Jyväskylän Sarvivuoreen itse suunnittelemansa 83 neliön rivitaloasunnon, joka valmistui helmikuussa 2017. Kalustamisen erikoisliike Charmia (ent. Kalustetukku) toimitti uuteen kotiin keittiön, wc:n, liukuovet, vaatehuoneen, eteisen kaapistot sekä kodinhoitohuoneen.

Uusin asunto on jo kolmas, jossa Halttunen on turvautunut Charmian palveluihin. Asuntoa käytiin yhdessä läpi ja pohdittiin, millaiset tuotteet olisivat sopivia. Yhteisymmärrykseen päästiin nopeasti. – Syy Charmian käyttämiseen kolmatta kertaa on se, että hinta ja laatu ovat kohdanneet tosi järkevästi. Palvelu on ollut asiallista, hinta kohdallaan eikä reklamoitavaa ole ollut. Kokonaispaketti on ollut aina hyvä, Halttunen kertoo.

 

 

Toiveet huomioitiin hienosti

Uudessa kodissa oli tärkeää saada ulkonäkö vaaleaksi, mattapintaiseksi sekä moderniksi. Materiaalivalinnat olivat helppoja, koska Halttunen tiesi etukäteen, millaista tyyliä ollaan etsimässä. Päätökset kalusteista tehtiin mallikappaleiden ja -huoneiden avulla.

– Halusin yksinkertaisia ja siistejä ratkaisuja. Kerroin myyjille toivomukset, minkä jälkeen he esittelivät vaihtoehtoja. Charmian valikoimat ovat laajat, ja jos minulla oli joku mielikuva, oli heillä esittää vaihtoehtoja. Esimerkiksi liukuovista minulla oli tiettyjä toiveita, ja netistä otetun kuvan perusteella heiltä löytyi täsmälleen sellaiset kuin halusin, Halttunen toteaa.

 

Kotimaista laatutyötä

Koko prosessi sujui alusta loppuun hienosti. Ongelmatilanteet hoidettiin asiallisesti, ja esitettyihin kysymyksiin paneuduttiin huolella. Lopputulos on juuri sellainen, mitä lähdettiin hakemaan. Myös kotimaisuus nousee kriteerinä esille. – Erityisen tyytyväinen olen ollut laatuun ja siihen, että tuotteet ovat sellaisia kuin halusin. Yrittäjänä pyrin tukemaan suomalaista tekemistä ja yrittäjyyttä. Se on yksi syy siihen, että Charmiaan jälleen päädyin, Halttunen sanoo.

Kalustetukku - Halttunen-6-800

– Voisin suositella, ja olen myös suositellut Charmiaa muille, koska palvelu on ollut hyvää ja paikallista. On ollut helppoa mennä katselemaan tuotteita ja palveluja myyntipisteeseen. Charmian laatu on sellaista kuin pitää, ja myös hintataso on kilpailukykyistä, hän toteaa lopuksi.

Kalustetukku - Halttunen-3-800

 

 

Kalustetukku - Halttunen-7-800

Tilaa uutiskirjeemme ja saat parhaimmat keittiöideat sähköpostiisi!
 
Valitse lähin myymäläsi*
 
 
 

Valitse lähin myymälä

Valinnan avulla muokkaamme sivuston sijaintiisi sopivaksi.